sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kaksonen

Astrologinen tulkinta
            
 

Kaksonen
 

Kaksonen liikkuu nopeasti tietoisuuden ja alitajunnan välillä, älyllinen taipumus on ainoastaan puolet heidän sisäisestä motivaatiostaan. Kaksoset voivat kärsiä oudoista ja vaihtelevista mielialoista, heillä on sisäänpäin kääntyneen mietiskelyn kausia, joiden aikana he vetäytyvät pinnallisista keskusteluista, aivan yhtä paljon kuin he osallistuvat sellaisiin mietiskelyn kauden kuluttua. Kaksosilla on harvinainen kommunikaation kyky, joka perustuu siihen että he eivät keskity ainoastaan logiikan maailmaan, vaan siihen sisältyy myös irrationaalinen. Kaksoset kykenevät näkemään asian kummatkin puolet ja kommunikoimaan näiden puolien välillä, koska heidän joustava asenteensa antaa heille kokemuksen kummastakin äärilaidasta. Harvemmin mainitaan, että heillä on taipumusta synkkään irrationaalisiin asioiden hautomiseen, eristäytymisen ja vieraantumisen kausiin, materialistiseen kyynisyyteen sekä idealistiseen inspiraatioon. Heidän luonteensa joustavuutta on pidetty todisteena heidän kyvystään olla kaksi yhtä aikaa, sekä voittaja että voitettu, parantaja ja haavoittunut, opettaja ja oppilas, vastakohtien yhdistyminen, joka ei ikinä täysin erota paria toisistaan. Tämä yhdistyminen tapahtuu vasta, kun kokemus kummastakin äärilaidasta on absorboitu, mikä vaatiii sen, että rakkauden ja vihan, itsevarmuuden ja turvattomuuden, ylistyksen ja loukkauksen, luottamuksen ja epätotuuden antiteesit on koettu yksittäisinä kokemuksina ennen kuin ne havaitaan saman kolikon kahdeksi eri puoleksi. 

Kommunikaation käsite on Kaksosten todellinen tavoite, ja heidät kuvataan usein toimittajina, opettajina, viestintuojina, diplomaatteina, kääntäjinä, kielitieteilijöinä ja kirjailijoina. Kaksosten merkki symbolisoi eri äärilaitojen välistä jatkuvaa virtaa, ja sen planetaarinen hallitsija Merkurius tukee sen kommunikointia. 

Roomalaisessa mytologiassa Merkurius on siivekäs viestinviejä ja kommunikoija jumalten välillä. Roomalaiset korostivat planeetan nopeutta, älykkyyttä ja muuttuvuutta huijaamisen, verbaalisen taitavuuden ja joustavuuden muodoissa. Merkurius kuvattiin varkaiden ja valehtelijoiden samoin teiden, kaupan, ruumiinharjoitusten jumalaksi, mikä antaa henkistä, verbaalista tai fyysistä taitavuutta. Verrattuna kreikkalaisten Hermes-jumalaan tämä on pinnallinen kuvaus oppimisen jumalasta, ja tuo ilmi vähän syvällisiä henkisiä ominaisuuksia, jotka yleensä liitetään älyn käsitteeseen muinaisemmissa kulttuureissa. 

Kreikkalaisten Hermeksessä yhtyvät egyptiläisten tiedon jumala Thot ja Mesopotamian viisauden jumala Nabu. Hermes antaa pyhemmän aspektin kommunikaatiosta ja ja loogisen tiedon ilmennyksessään Hermes toimii Luojan Mielen ja Älyn pyhänä personifikaationa. Hän on kielen, kirjoituksen, aritmetiikan ja geometrian keksijä, ja hänen kykynsä kommunikoida on osoitus hänen jumalaisista ja pyhistä voimistaan. Kykyä kuvata määritelmä sanoin, sekä visuaalisesti että äänin, pidettiin muinaisissa kulttuureissa yliluonnollisena lahjana. Sanoja ja sitä miten ne muodostuivat pidettiin maagisina symboleina, Jumalaisen Mielen heijastumina. Oikealla intonaatiolla ja sopivalla henkisellä asenteella lausuttuina niillä kutsuttiin jumalia, parannettiin sairaita ja vaadittiin tottelevaisuutta. Kirjoittaminen oli pappien alaa, jota kouluttamattomat kunnioittivat maagisena, mystisenä taiteena. Vain alkemiallisessa näkemyksessä Merkuriuksesta, symbolina muutoksesta, yhdistymisestä, synteesistä ja valaistumisesta, palaa roomalainen jumala Merkurius henkisen perinteensä loistoon. Kommunikaatio sopii tähän prosessiin, Kaksosilla kyvyllään kokea ja syntetisoida, muodostaa synteesi, on avaimet muutokseen. 
 
Kaksoset ovat loputtoman uteliaita ja heillä on tutkimisen vaisto. Heidän taipumuksiaan kuvaa laajuus, ei syvyys, joten heidän tutkimuksistaan puuttuu usein keskipiste ja syvällinen analysointi. He sopivat paremmin omaksumaan juuri tarpeeksi laajasta, suuresta joukosta aiheita, mikä lisää heidän mainettaan hyvinä keskusteiljoina. He eivät yleensä ole jyrkkiä näkemyksissään ja ovat aina valmiita vaihtamaan ideoita muiden kanssa tai muuttamaan näkokulmaansa seuran mukaan. Heillä on vahva kunnioitus älyllistä itsenäisyyttä kohtaan, ja heidän täytyy tuntea olevansa hyvissä väleissä voidakseen rentoutua muiden seurassa. Heidän helppo kykynsä nauttia laajasta ystävien joukosta, joilla on erilaisia taipumuksia ja mielenkiinnon kohteita on antanut Kaksosille maineen helppona ja sosiaalisena merkkinä, jonka ominaisuuksiin kuuluu ystävällisyys ja optimismi. Kaksoset vetävät puoleensa luultavammin suuren ystävä- ja toveripiirin kuin vain muutaman läheisen tuttavuuden, ja tämän takia heillä on erinomaiset verkostoitumiskyvyt, jotka mahdollistavat heidän etenemisensä uralla sen perusteella ketä he tuntevat yhtä paljon kuin sen perusteella mitä he tietävät. He sopivat hyvin mihin tahansa tehtäviin, joissa vaaditaan neuvottelukykyjä tai kykyä ilmaista tietoa muille joustavalla kielellä, jonka voi omaksua helposti, etenkin journalismin ja opettamisen aloilla. He soveltuvat myös ammatteihin, joissa vaaditaan fyysistä taitavuutta, kevyttä liikettä ja nopeaa ajattelua. Kaksosten muuttuvat elementit muistuttavat, että se on resurssien kaupan ja vaihdon merkki. Vaistoon yhdistyneenä taitavaan toimintaan ja nopeaan päätöksentekoon, Kaksoset ovat ihanteellisia yrittäjiä, tunnettuja kyvystään hallita ja hoitaa useita projekteja yhtä aikaa. Merkki on vahva niiden kartalla, jotka ovat jalaltaan keveitä tai taitavia, perinteisesti urheilijat, voimistelijat, taikurit, maagikot, huijarit ja taskuvarkaat. 

Rakastajina Kaksosten on sanottu olevan ovat hauskoja, eläväisiä, flirttailevia, pinnallisia ja huikentelevaisia. Taipumus pysymättömyyteen ja muutokseen antavat kyvyn pysyä vastaanottavaisena ympäristön suhteen ja käsitellä vastakkaisia vaatimuksia samanaikaisesti. Kaksoset merkkiin liittyy henkistä liikkuvuus ja siltojen rakentamista. Ollakseen ymmärtävia ja vastaanottavaisia kaikkia kohtaan he saattavat ajoittain vaikuttaa kaksinaamaisilta tai siltä, että heiltä puuttuu vilpittömyyttä. Tämä on hinta, joka täytyy maksaa asenteesta, joka muuttuu ympäristön mukana. Kaksosia pidetään ennen kaikkea nopeaälyisinä, joista parhaat eivät ainoastaan toimi ensin ja ajattele myöhemmin, vaan hallitsevat ajattelun ja tunteiden vedon vastakkaisiin suuntiin ja kykenevät tämän takia yhdistämään älyn ja intuition salamannopeasti, kyeten ajattelemaan jaloillaan ja antamaan välittömän, sopivan vastauksen. 

Kaksosissa ovat ylennyksessä Merkurius ja Saturnus ja alennuksessa Jupiter. Fyysisiä piirteitä: pitkä, hoikka keho, taipumus laihuuteen, pitkät käsivarret, tummat hiukset, hyvä näkökyky, nopeat refleksit ja henkinen valppaus ja eloisuus. 

Kaksosten ilmansuunta on länsi.

Anatomiassa Kaksosiin liittyvät käsivarret, olkapäät, kädet, sormet, hermosto, veri, keuhkot.

Sairaudet: Ne, jotka vaikuttavat käsivarsiin, olkapäihin, vereen, verisuoniin, hengitykseen , hermoihin, kilpirauhaseen ja keuhkoihin , henkitorveen ja keuhkoputkiin. Myös psykologiset ongelmat, häiriintynyt mielikuvitus ja mielisairaudet.

Paikat: Mäet ja vuoret, korkeat paikat, ladot ja viljavarastot, kirjastot, opiskelu- ja lukuhuoneet, talojen seinät, eteinen, pelihuoneet, kirstut, laatikostot, arkut ja paikat, joissa säilytetään rahaa, rahakammiot, lompakot ja rahapussit, käsilaukut. Paikat maan yläpuolella, ylhäällä, lähellä valonlähdettä, kuten ikkunat ja hyvin valoisat, kirkkaat ja ilmavat huoneet.

Maat ja Kaupungit :Italia, Belgia, Armenia, länsi- ja lounais-Englanti, Lontoo, Louvain Ranskassa, Brugge Belgiassa, Nuremburg, Hassfurt, Mainz ja Bamberg Saksassa, Cordoba Espanjassa, Cesena Italiassa. 

Väreistä sekoitetut värit: usein keltainen tai kellanvihreä.

Kivet ja metallit: agaatti, elohopea ja moniväriset kivet. 

Kuuluisia Aurinko-Kaksosia:

Alice Bailey, Jean-Paul Sartre, Durer, Courbet, Gauguin, Marguerite Yourcenar, Jacques-Yves Cousteau, Daniel Fahrenheit, Carl von Linne, Isadora Duncan, Sonia Rykiel, Salvatore Ferragamo, Dante, Corneille, Thomas Moore, Fernando Pessoa, Omar Khayam, Garcia Lorca, Walt Whitman, Yeats, Emerson, Thomas Hardy, Thomas Mann, Robert Schumann, Stravinsky, Strauss, Offenbach, Frank Lloyd Wright, Harriet Beecher Stowe, Adam Smith, John Maynard Keynes, Jurgen Habermas, Rushdie, Aung San Suu Kyi, Pietari Suuri, ruhtinas Rainier, Gaddafi, Oswald Spengler, de Sade, Ian Fleming, Kissinger, Cagliostro, Mesmer, Richard Wagner, Marilyn Monroe, John F. Kennedy, Benazir Bhutto, Che Guevara, Donald Trump, Arthur Conan Doyle, Iranin maanjäristys 1990 Kuuluisia Kuu-Kaksosia:

Maria, Paavi Johannes Paavali II, Sigmund Freud, Barak Obama, Putin,Mussolini, Katariina Suuri, Aleksanteri Suuri, Franco, Louis Pasteur, Johannes Kepler, Albrecht Durer, Auguste Rodin, Le Corbusier, Joan Miro, Franz Kafka, Salman Rushdie, Alfred de Musset, Sergei Rachmaninoff, Joseph Haydn, Caroline Myss, tsunami 2004 

Astrologinen tulkinta
            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti