sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kalat



 Kalat


Kalojen symboli esittää kaksi kalaa uimassa vastakkaisiin suuntiin köyden yhdistäminä. Symboliikan ilmeinen dualismi on heikentävä periaate, koska kalat taistelevat toisiaan vastaan ennemmin kuin tukevat toistensa liikettä. Tämä lisää empimisen elementin Kalojen ajatteluun ja tekoihin, mutta vihjaa myös kyvystä vastaanottaa vaikutteita useista lähteistä, jotka vaikuttavat tahdonvoimaan, mutta antavat lahjan kokonaisvaltaiseen tietoisuuteen ja vaistonvaraisesti sen ymmärtämiseen, että voitto yhdellä alueella johtuu häviöstä toisella alueella. 

Kuten tällainen piirre vihjaa, Kalat eivät ole tunnettuja nopeasta ja päättäväisestä ongelmien ratkaisemisesta. Heillä on taipumus nähdä kaikki dilemmana, heitä askarruttavat useat vaihtoehdot ja mahdollisuudet. Kompleksisena ja idealistisena merkkinä Kalat painottavat omaatuntoa ja seurauksia, ja pelko järkytyksen aiheuttamisesta muille voittaa usein heidän halunsa tuoda esiin omia intressejään. Erittäin herkkinä ja vaikutettavina, Kaloja ohjaa joko myötätuntoinen nöyryys ja sympaattinen muiden huomioon ottaminen tai heikkotahtoisuus, herkkäuskoisuus ja päämäärätietoisuuden puuttuminen. 

Ystävällisyys, luottamus ja halu uskoa on vaikuttanut osaltaan käsitykseen Kaloista kaikkien henkisimpänä eläinradan merkkinä. Tämä ei ole Neptunuksen ominaisuuksista johdettu moderni johdos, vaan sen muinaiseen historiaan liittyy arvoituksellinen uskollisuus henkisille periatteille. Kalojen symboli liittyy usein kirkkoihin ja pappeihin, joka on ajalta jolloin merkillä oli traditionaalinen yhteys Jupiteriin, joka merkitsee pappeja ja uskonnollisia asioita. Kristinuskon omaksumassa kalojen symboliikassa se nähdään hienon käytöksen, rauhan ja egon kieltämisen kollektiivisten tarpeiden hyväksi merkkinä. 

Lempeyden ajatus nousee eläimen merkityksestä pasifistina; kala ei ole aggressiivinen eläin ja sillä ei ole luonnollisia puolustuskeinoja paitsi sen sulava liike yhdistettynä vaistoon uida pois ongelmien luota. Merkin astrologinen kuvaus tunnustaa henkilökohtaisen uhrauksen ja sopeutumisen kärsimiseen ilman sovitusta jalot hyveet, mutta huomaa myös että ihmiset harvoin elävät korkeimpien periaatteiden mukaan. Arkuus ja epävarmuus ilmenee usein alemmilla tasoilla naamioituneena pelkuruuteen, henkilökohtaisen vastuun välttelyyn tai toimettomuutena. Kalat eivät sovi taisteluun rientävän sankarin rooliin. Heidän vahvuutensa syntyy mietiskelystä, huomioimisesta ja kestokyvystä tuskaa tuottavien tekojen suhteen. 

Pasifismi edustaa ainoastaan yhtä elementtiä Kalojen henkisestä luonteesta. Syvempi merkitys johtuu Kaloista valtamerten olentoina, koska valtameriä on muinaisuudesta asti pidetty emotionaalisen ja spirituaalisen energian valtakuntana. 

Kuuluisia Aurinko-Kaloja: Jeesus, Rudolph Steiner, Edgar Cayce, Montaigne, Schopenhauer, Merleau-Ponty, Karl Jaspers, Roberto Assagioli, Prudhomme, Victor Hugo, Mallarme, Pico della Mirandola, Michelangelo, Elizabeth Taylor, Galileo, Kopernikus, Albert Einstein, Osama bin Laden, Ravel, Chopin, Strauss, Rimsky-Korsakov, Händel, Rossini, Petipa, Renoir, Mondrian, Gogol, Anais Nin, Gabriele d`Annunzio, Pasolini, Bertolucci, Mengele, Ariel Sharon, David Livingstone, Gorbatsov, Mugabe, Baden-Powell, Messmer, puhelimen keksiminen 1876, Uranuksen löytäminen 1871

Astrologinen tulkinta
           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti