sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Skorpioni


Astrologinen tulkinta
           
 

Skorpioni
  

Skorpionilla on kadehdittava maine hehkuvan karismaattisena, seksuaalisesti kaikkein magneettisimpana ja psykologisesti enigmaattisena merkkinä. Skorpioniin on liitetty myös kaikkein loukkaavimmat kuvaukset, kuten sen taipumus kavaluuteen ja itsesäilytykseen, joka ei ole ikinä kaukana oveluudesta, viekkaudesta, petoksesta ja huijauksesta. Kautta historian Skorpionia vastaan on hyökätty; pimeänä, puolustautuvana, maanalaisia haluja, pyrkimyksiä ja voimakkaan emotionaalisen energian varannon omaavana merkkinä pidetty Skorpioni on usein liitetty valehtelijoihin, selkään puukottajiin, pettureihin, varkaisiin, irstailijoihin ja kaikenlaisiin epäilyttäviin tyyppeihin ja hyväksikäyttäjiin. Keskiajalla skorpionit olivat pahan, kuoleman ja omaneduntavoittelun symboleja, jota käytettiin kristillisissä lähteissä merkitsemään Juudasta. Onneksi Skorpioni tunnetaan myös läpäisemättömästä puolustuksestaan ja kyvystään houkutella vastustajat aliarvioimaan oman kestävyytensä, ja päämäärätietoisuudestaan, joka ylläpitää heidän loputonta tahdonvoimaansa. 

Pimeyden laatu läpäisee tämän feminiinisen, flegmaattisen, öisen ja syksyisen merkin kaikissa sen symbolismin aspekteissa. Mikään merkki ei sijoitu moraalisen laadun kielteiselle puolelle, vaan jokainen niistä edustaa arkkityyppistä teemaa, jonka kumpaakin puolta se tarkastelee. Skorpioniin liittyvä teema on totuus ja epätotuus, ja merkin edustajat ovat mestareita huomaamaan epätoden. Heillä on lahjanaan havaita petos, torjua tyhjyys ja nähdä läpi pettävien etusivujen taakse. Skorpionit eivät pelkää paljastaa todellisuutta sellaisena kuin se on. He ovat täydemmän todellisuuden tuntemisen kuin moni on valmis myöntämään lähettiläitä, joiden läpäisevät ominaisuudet ovat usein liian teräviä lohduttaakseen. Skorpionin paradoksi on se, että huijatessaan sinua, se ei tunnusta sinua oikeasti lainkaan. Todellinen kommunikointi tämän merkin kanssa tarkoittaa rehellistä osallistumista, huolimatta siitä kuinka teeskentelemätöntä, katkeraa tai suoraa se on. Kun jollakin on todella merkitystä Skorpionille, sitä ei huijata, ja se ei ryhdy mukavuuksiin, ystävällisyyksiin tai mielen pelien pelaamiseen. 

Perinteisesti Marsin hallitsema Skorpioni kykenee aidosti vaikuttamaan tuhoavalta ja pelottavalta sekä jalojen että omien pyrkimystensä toteuttamiseksi, Marsin hallitessa on vähän kiinnostusta kompromisseihin ja impulssi aktiiviseen hyökkäykseen tai strategiseen puolustukseen, mihin tahansa, jotta ei tarvitse luovuttaa yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Marsin suora aktiivinen periaate on sublimointi sen öisessä ilmentämisessä. Muiden vesimerkkien tavoin Skorpioni harvoin itse aloittaa hyökkäystä ja pitää mieluummin energiansa varastoituna. Ilmaisemattoman energian virta on melkein käsinkosketeltavan magnetismin perusta, aurassa olevan voiman tunne, joka paljastaa itsensä kun heidän akuutti puolustuvaistonsa herää. Kannattaa muistaa, että Skorpionin vahvin hyökkäyslinja on aina puolustus, jossa heidän lujuutensa antaa kestävää kärsivällisyyttä ja päämäärätietoisuutta, ja heidän luonnollinen kestokykynsä saa heidät vaikuttamaan käytännössä ohittamattomilta. Muinaisissa symbolismissa ja myyteissä skorpionijumalien tehtävänä oli toimia vartijoina ja suojelijoina, välinpitämättöminä ulkoiselle häirinnälle, mutta hurjina julmassa kostossaan, jonka he purkivat loukkaajien päälle. 

Skorpionien osallistuessa konfliktiin heidän toimintatapaansa kuvaa täydellisesti maallinen esikuvansa. Kaikki skorpionit ovat myrkyllisiä ja saalistajia, mutta he eivät ikinä aktiivisesti metsästä tai aja takaa saalistaan, sen sijaan ne kärsivällisesti odottavat, tarpeen tullen kuukausia, edeten hyökkäykseen ainoastaan, kun uhri on niin lähellä että sillä on vähän mahdollisuuksia päästä pakoon. Liiketoiminnassa ja taistelussa Skorpionit ovat arvaamattomia vastustajia, etenkin omaksuessaan aseman, jossa voivat laskelmoida, kontrolloida ja ylläpitää keskitetyn yrityksen toiminnan kunnes sen toteutus saa aikaan maksimaalisen tuloksen. Tämän takia Skorpionit menestyvät sotilasjohtajina, poliittisissa neuvotteluissa ja oikeussaleissa, Toisen maailmansodan johtajat Patton, Montomery ja Rommel olivat kaikki Skorpioneja, jotka olivat lukkiutuneet kylmäveriseen, laskelmoituun suunnitteluun, jonka tarkoituksena oli mahdollisimman suuren tuhon aikaansaaminen pienimmällä mahdollisella voimienkäytöllä. Skorpioni Bill Gatesia on varmasti palvellut kyky pitää hermot kurissa ja iskeä ilman epäröintiä liikemaailman taisteluissa. 

Kyvyn nähdä läpi pinnallisen loiston Skorpioni jakaa Neitsyen kanssa, merkin johon sitä sitoo sympatia, vaikka Skorpioni on usein maailmallisen viisauden ja kokemuksen levittäjä ja Neitsyt naiiviudesta syntyneeen puhtauden uhri. Heidän yhteistyönsä näkyy heidän maamerkkiensä samanlaisuudessa, jotka kuvaavat sisäelimiä ja ilmaisevat että kummallakin merkillä on herkkä vatsanpohjanreaktio. Vatsanpohjasta ennemmin kuin aivoista peräisin oleva impulssi on tunteisiin perustuva ja vaistonvarainen, ja vaikuttaa kummankin merkin päätöksentekoon ja emotionaalisiin reaktioihin. Neitsyen merkki on suljettu ja vetäytyy itseensä, kuvaten hedelmättömyyttä, halua omavaraisuuteen, mutta paljastaen tarpeen vastaanottaa ja antaa itsensä tulla vedetyksi ulos saavuttaakseen täydellisyyden. Skorpionin merkki on ulospäin suuntautuva, kuvaten energiaa, joka ei ole niin helposti rajoittuva, sen impulssi on läpäistä ja niin tehdessään sen toiminta on horjumatonta ja keskittynyttä. 

Kummatkin ovat feminiinisiä merkkejä, joten kumpikaan ei tunne oloaan miellyttäväksi helpon, ilmaisevan sisäisen energian purkamisen suhteen, ja koska Skorpioni on flegmaattinen humoraaliselta temperamentiltaan, se on vielä enemmän taipuvainen energian sisäistämiseen. Läpäistäkseen sen täytyy ensin vetää puoleensa. Skorpioni ei tule alueellesi, se ei flirttaile tai imartele, vaan antaa yksinkertaisesti oman energiansa vetää puoleensa ja pääsee sisälle salaisuuksiin houkuteltuaan paikkaan, jossa vastustus on vähäistä. Kuten Neitsyellä, Skorpionilla on analyyttinen lahja, se luotaa syvyyksiä, rikkoo hajalle, identifioi ja poistaa turhan tai vilpillisen. Neitsyt saa voimansa Merkuriaanisesta analyysin ja integraatin prosessista. Skorpioni turvautuu puhtaasti vatsanpohjan reaktioon, siltä puuttuu nopea älyllinen arviointi, jonka korvaa enemmän kuin riittävän hyvin kohonnut emotionaalinen ja psyykkinen herkkyys ja kompulsiivinen kiinnittyminen ongelmaan kunnes sen todelliset mittakaavat on lopulta paljastettu. 

Kuten kaikilla vesimerkeillä Skorpioneilla on luonnollinen elinalue tunteiden ja vaistojen maailmassa. Sen emotionaaliset voimavarat ovat uskomattoman vahvat, koska sen kiinnittynyt luonne vastustaa helppoa liikettä ja sallii vesielementin tihkua harvoin tutkittuihin syvyyksiin, joita ei helposti liikuteta, prosessoida tai puhdisteta. Astrologisen symbolismin käytännöllisessä soveltamisessa paikallistamiseen veden kiinnittynyt elementti kuvaa pitkään kertynyttä sedimenttiä, jäätynyttä vettä ja mudan raskautta. Se liikkuu vain suurella voimalla liikutettuna, merkiten hirmumyrskyjä, tulvamaata ja tuhoisia mutavyöryjä. Analogiassa veden ja ihmisen tunteiden välillä on luonnollinen kiinnityskohta syvyyspsykologiaan. Skorpionilla on hyvin rikas ja hedelmällinen näkemys alavatsan elämään, ja sen kuvauksessa syksyisenä merkkinä on muistustus että sen merkitys ei ole siinä mikä näkyy pinnalle vaan sen tarpeessa vetäytyä takaisin alkuperäiselle juurelle. Täällä tuho ja luovuus kohtaavat aiheuttaen valtavan alkemiallisen reaktion vetovoiman ja vastenmielisyyden, repulsion, välille, muuntavan prosessin, joka ansaitsee korkeimman kunnioituksen, koska negatiivinen tai kontrolloimaton energian purkautuminen saattaa tuhota, aivan kuten positiivinen, kontrolloitu purkaus on kykenevä lakaisemaan voimalla pois kaikki vastustuksen rajat. 

Egyptiläiset kunnioittivat suuresti skorpioneja ja koppakuoriaisia ja tunnustivat henkisen liittolaisuuden näiden maan alla elävien eläinten ja maagisten, alkemiallisten elämän, kuoleman ja uudistumisen prosessien välillä. Siunatuin tila oli syntyä runsaaseen voiman lähteeseen, ja Niilin muta oli heidän alkuainettaan, prima materiaa, jossa hajoavat elementit läpikävivät prosessin, joka mahdollisti elämän synnyn. Egyptiläiset kutsuivat mustaa, mutaista maata sanalla, khemi, jonka kreikkalaiset omaksuivat sanaksi khemia ja josta muodostui sana alkemia, ja edelleen henkisen ulottuvuutensa, muttei kykyään muuntaa ja luoda menettänyt sana kemia. Kaikki vesimerkit ovat tunnettuja hedelmällisyydestään, ja pimeässä, paikaallanpysyvässä, mutaisessa Skorpionissa on todella voimaska luova potentiaali. 

Skorpioni hallitsee lisääntymiselimiä, ja lisääntyminen ilmaisee pyrkimyksen jatkuvuuteen, siemen on symboli latentille elämänvoimalle ja käyttämättömille voimavaroille. Ulostaminen kuvaa tarvetta poistaa se, mikä on palvellut tarkoituksensa, joten kehon lisääntymisen ja poistamisen prosesseissa on metafyysinen heijastuma Skorpionin tanssista läpi vetovoiman, luomisen, tuhon ja uudistumisen. 

Skorpioneille, joilla ei ole tavoitetta, tämä saattaa vaikuttaa uuvuttavalta jatkuvalta prosessilta, elämältä täynnä ylä- ja alamäkiä, intohimon ja tuskan kokemuksen zeniitin ja nadiirin laajentuessa jokaisen kokemuksen myötä. Epäilemättä täydellisen altistumisen kokemukseen liittyy kärsimystä, vaikeuksia, ahdistusta ja tuskaisia tunteita. Salatuissa syvyyksissä, valaisemattomissa maaailmoissa, joissa kaiken epämiellyttävän ja sosiaalisesti hyväksymättömän raa´at ja järkyttävät elementit tapahtuvat. Useimmat skorpionit ovat kohdanneet maailman kovemmat todellisuudet jollain tasolla, ja kiinnittyneellä asenteellaan he säilyttävät kokemuksensa. Skorpionin kautta kohdataan ja voitetaan sellaiset demonit, matka, joka vaatii sen miten vaikutamme ja kärsimme korruptoituneissa käytösmalleissa rehellisen hyväksymisen. On sanottu, ettei kenelläkään ole todellista ymmärrystä brutaaleista, ahdistavista kokemuksista ennen kuin he ovat ne itse kokeneet. Kuka voi ymmärtää tai yrittää murtaa hyväksikäytön kaavan, jollei itse ole tiedostanut omaa osaansa hyväksikäyttäjänä ja hyväksikäytettynä, sitten nousta piirin ulkopuolelle ja tuoda kokemusken viisautta vielä kärsiville. Skorpionit, jotka ovat tällaisessa kierrossa tai kokeneet sellaisen, eivät keskustele kevyesti siitä. He eivät osallistu yritýksiin kierrellä ympäri asiasta, missä tahansa muodossa, vilpillisyyteen ja välttelyyn. Skorpionit ovat nähneet liikaa ja työskennelleet käsitelläkseen rehellisesti todellisuuden pimeämpiä puolia teeskennelläkseen. Sarkastisella huumorillaan Skorpionit muistuttavat, että voimme nauraa elämälle, mutta ikinä ei pitäisi suhtautua liian kevyesti siihen. 

Egyptiläisille Skorpioni symbolisoi initiaatiota pyhiin mysteereihin, ja Skorpionin toinen symboli kotka on korkeampi ilmaus merkin voimasta. 

Transsendenssi matelevasta skorpionista korkeuksiin nousevaksi kotkaksi, edelleen saalistavaksi, välittäen kärsivällisyyden ja läpäisyn viestin, mutta kykenevä lentoon ja korkeuteen, yhdistää tuhon ja uudistumisen teeman evoluutiotarinana. Tarinan mukaan Aquilan, Kotkan tähtiryhmä, sai nimensä aikaan, jolloin se yhtyi keskipäivän tasauksen kanssa, jolloin korkeimmalle lentavä lintu, kotka, omaksui Auringon korkeimman aseman symbolismin. Tämä tukee käsitystä, että kotka edustaa skorpionista myyttiä feenikslinnusta, joka kastroi itsensä muutettuaan pesänsä hautajaistuleksi ja Pliniuksen mukaan nousee jälleen, ensin pienenä matona, joka kasvaa ruumiin luista ja ytimistä. Kaikki Skorpionit tuntevat olevansa muutoksen henkisellä matkalla, ja heidän mielensä syvyyttä kiehtoo yhtä paljon korkea filosofia kuin syvyyspsykolgia. 

Omistautuessaan merkitykselliselle matkalle Skorpionit vaikuttavat liian intensiivisiltä monille, äärettömän salailevilta omien yksityisten asioidensa suhteen, anteeksiantamattomilta, mustasukkaisilta ja omistavilta alueensa suhteen, vaistomaisesti vihamielisiltä tiellään seisovia kohtaan. Heidän tunteensa ovat voimakkaat ja intohimoiset, mutta ne virtaavat syvällä ja eivät ilmene helposti. Heidän ihmissuhteensa ovat harvoin helppoja tai rentoutuneita, koska seksuaalinen vetovoima on heidän tapansa tutkia emotionaalista voimaansa ja muutoksen matkaansa. Intohimon puuttuessa he ovat kykeneviä kylmään etäisyyteen ja vetäytymiseen, joka saattaa aiheuttaa kumppanille akuutin hylkäämisen tunteen. Perimmiltään he seuraavat omaa polkuaan, ja silti he ovat intensiivisen lojaaleja niille, joille antavat liittolaisuutensa, ottavat velvollisuutensa tosissaan ja vastaavat myönteisesti luottamukseen, jonka muut sijoittavat heihin vilpittömästi. Heidän henkilökohtainen megnetisminsa vetää monia heidän puoleensa, ja jos he valitsevat johtavan aseman omaksumisen heidän motivoimisellaan on vahva vaikutus muihin ja heidän peräänantamattomuutensa yleensä takaa menestyksen. He välttävät usein asemia, joissa täytyy olla pitkiä aikoja huomion keskipisteenä, kirkas valo on heille karua ja kolkkoa. Vaikka he nauttivat narujen vetämisestä, he pysyvät mieluummin taka-alalla tai toimivat niin, että heidän henkilökohtainen yksityisyytensä säilyy. Skorpioneilla on hienovaraiset, ovelat sormet mutta älä ikinä unohda, että ne liittyvät voiman rautaiseen nyrkkiin. Ihmisillä on taipumus rakastaa heitä tai vihata heitä, kuinka tahansa, Skorpionit ovat aina voima joka pitää ottaa huomioon. 

Skorpionissa on ylennyksessä Mars ja alennuksessa Venus ja Kuu. 

Skorpionin tyypillisiä fyysisiä piirteitä ovat hyvin muodostunut, voimakas keho ja vahva terveys. Kehon ollessa suuri, se on kuitenkin kiinteä, aktiivinen ja yleensä varsin karvainen. Ihonsävy, hiukset ja piirteet ovat tummia, silmät ovat usein tummat ja läpäisevät. Kasvot ovat neliönmuotoiset tai leveät ja kaula lyhyt. top 

Skorpionin ilmansuunta on koillinen. 

Skorpioni hallitsee anatomiassa lisääntymis- ja ulostamiselimiä, kehon puhdistussysteemejä. Skorpiooniin liittyvät sairaudet. Hedelmällinen merkki, mutta usein kartalla merkitsee kohdun ja sisäisten ja ulkoisten lisääntymiselinten ongelmia. Marsin hallitsemana murtumat, tulehdukset, haavaumat sekä hankaumista ja tukkeumista johtuva akuutti kipu. 

Virukset sekä puremista, pistoksista ja myrkytyksistä johtuvat vammat. Sairaudet, joiden alkuperä on salainen, okkultinen tai tuntematon. C-vitamiinin puute, joka estää raudan imeytymisen suolistosta. 

Paikat. Vihamieiset ympäristöt, pelkoa tai uhkaa, valonpuute ja liikkeen estyminen tai vähäisyys. Matelijoiden ja hyönteisten asuttamat alueeet, autiot paikat, vankilat ja suremisen paikat. Paikat, joissa vesi kerääntyy ja pysyy paikallaan, mutaiset ja soiset alueet, suot, sedimentaatiot. Lumi ja jää, haisevat järvetmja raunioituneet talot veden äärellä. Viemärit, ojat. Musta muta ja maanalaiset käytävät, tulvinut maa ja tulvat. Savesta tehdyt esineet. 

Sisällä talossa kylmät ja pimeät paikat, alhaalla, maan alla tai jätteiden poistoon käytetyn veden lähellä sijaitsevat paikat. Pesualtaat, ja niiden alla olevat kaapit, vessat ja viemärit, kellarit, kylmävarastot, rakentamattomat, talojen perustat, kosteudesta ja rappioitumisesta kärsivät paikat, ilman huolenpitoa jätetyt paikat, sekä paikat, jotka kaipaavat remonttia tai tuhoamista, puutarhassa mutaiset alueet, kompostit, auringoton pohjoiseen suuntautuva seinä, luoksepääsemättömät alueet, kuopat, lammikot ja liikkumattoman veden altaat. 

Maat ja kaupungit: Pohjoinen Baijeri, Norja, Algeria, Marokko, Katalonia ja Valencia Espanjassa, Urbino, Messina ja Frejus Italiassa, Vienne Ranskassa, Gent Belgiassa, Frankfurt Saksassa. 

Värit: Ruskea, tummanpunainen, harmaanpunainen ja mustanpunainen, tumma, punainen ruskea. 

Kivet ja metallit: rauta, heliotrooppi eli verikivi, jasper, punainen lyijy ja vermilion. 

Hedelmällinen merkki, jolla on taipumus laajaan perheeseen, moniin lapsiin ja helppoon raskauteen, kun kartalla hyvin sijoittunut. Hedelmällisistä merkeistä vaikein mikäli huonosti sijoittunut, saattaa merkitä monia epäonnistuvia raskauksia. 

Mykkä tai hiljainen ääneltään, ei verbaalisesti kaunopuheinen ja kärsii kyvyttömyydestä kommunikoida vapaasti ja avoimesti. 

Kuuluisia Aurinko-Skorpioneja: Paavi Benedictus XV, Erasmus, Martin Luther, Voltaire, Vermeer, Picasso, Björk, Rene Magritte, Marie Curie, Schiller, Dostojevski, Sylvia Plath, Albert Camus, Gide, Monet, Bizet, Paganini, Rodin, Scorsese, Bellini, Marcilio Ficino, John Adams, Hillary Clinton, Grace Kelly, Sarah Bernhardt, Maria Antoinette, de Gaulle, Goebbels, Rommel, Patton, Mitterrand, Condoleezza Rice, Bill Gates, prinssi Charles, Nehru, Indira Gandhi, Roosevelt, Rommel, Berliinin muuirn kaatuminen 
Valtioista Skorpioni liittyy Venäjään. 


Astrologinen tulkinta
           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti